Pirjo Sanaksenaho

Pirjo Sanaksenaho

@pirjosanaksenaho.bsky.social

Architect, Professor at Aalto University. Mother of three, enthusiastic of art in all of its forms.

237 followers153 following78 posts

Pakkaskävely Lux Helsingin reitillä. Ratakuilussa oleva teos oli hieno, maan ääniä ja laservaloa. Ukrainalaisten tarinat arkkitehtuurimuseon seinässä myös koskettavia. Kaikkein vaikuttavin valoteos oli universaali ja näkyi joka paikkaan: täysikuu taivaalla.

Takaisin kotona kahden kuukauden residenssijakson jälkeen. Kiitollinen olo. Oma aika ja maisemanvaihdos mahdollistivat sisäisen uteliaisuuden ja lapsenmielen löytymisen taas. Kiitollinen myös työnantajalleni Aallolle tutkimusvapaasta. Irtautuminen päivärutiineista antaa tilaa uusille ajatuksille.

”Normaalissa maassa odotetaan, että maahan asettunut ihminen opettelee paikallista kieltä. Kun kantaväestö vaatii uusilta asukkailta kielitaitoa, he joutuvat oppimaan kieltä. Jatkuva harjoittelu kantaa hedelmää.” Ian Mac Eochagain/HS. Suomen voi oppia siinä missä muunkin kielen.

Ekaa kertaa elämässäni vietän joulua muualla kuin Suomessa. Tarve luoda kuitenkin joulu tännekin. Huomenna ostan lähitorilta pienen kuusen. Täällä niitä on myyty jo monta viikkoa. Vain kinkku ja laatikot saa jäädä. Kauneimmat joululaulutkin tuli laulettua Pariisin suomalaisessa seurakunnassa.

Kirjoitatteko vielä joulukortteja? Mietin joka vuosi lopettamista, että lähettäisin vain viestejä jouluna. Korttien määrä vähenee vuosi vuodelta. Silti mukava saada. Paperisessa kuoressa ja käsialassa on jotain sympaattista, vaikka viestinnällistä pointtia ei hitaassa kirjepostissa enää olekaan.

H-hetki lähenee, Notre Dameen kerääntynyt maailman johtajia. Trump, Zelensky ja Macron poistuivat presidentin palatsista kohti kirkkoa. Vaikka olen lähellä, seuraan avajaisia ruudulta. Kadut suljettu ja helikopterit pörräävät.

Tuntuu mukavalta, kun täällä Pariisin ravintoloissa ei penätä tippiä kortilla maksaessa. Suomessa yleistä ja ärsyttävää, että korttikoneessa ehdotetaan extraa. Tippi annetaan, jos ollaan erityisen tyytyväisiä palveluun, vaikka käteisellä. Täällä näyttää jääneen, palvelu jo laskulla.

Eilen olin konsertissa, johon liittyi teatteriesitys. E-P Salonen johti Mahlerin 2.sinfonian ”Ylösnousemus”. Näyttämön hiekkakentillä kaivettiin maasta ruumiita joukkohaudoista. Odotin loppuhuipennusta. Sitä ei oikein tullut. Lopuksi näyttämöllä satoi, surun kyyneleet? Jäi mietityttämään.

Suurkaupungin arkea: asunnoton levittä ilta toisensa jälkeen pahveja, nyssykkänsä ja makuupussinsa tavaratalon jouluikkunan alle. Siinä pienen katoksen alla, lapsille rakennetun korokkeen päällä on hänen nukkumapaikkansa. Toisilla on soputelttansa sillan alla rivissä. #paris

Jari Sinkkonen päivän HS:ssa peräänkuuluttaa sitkeyttä. ”Sitä, että perhana, nyt en anna periksi. Sitä on liian vähän. Ihmisiä kannetaan silkkityynyllä kivikkojen yli, ettei vaan tule pipi. Se on ihan päin helkkaria. Kyllä meidän pitää oppia sietämään jossain määrin pettymyksiä.”

Työssäni opiskelijoiden parissa huomaa tätä, että on totuttu siihen, että curling-vanhemmat ovat siivonneet kaikki pettymykset ja möykyt pois tieltä, niitä ei ole opittu sietämään. Itsekin tosin kuulun curling-vanhempien sukupolveen.

Sopinee tänne perhosalustalle kertoa, että Ranskassa Alvar Aallon Maison Carréssa päättyi juuri japanilaisen minä perhonen -brändin ja Esa Vesmasen näyttely. Tunnelmallinen ”finissage”, jossa lenteli sopivasti elävä perhonen sisällä.

Moni siirtyy tänne X:stä nyt. Olen myös Threadsissa, siellä hyväntuulista jutustelua. Mastodonissakin on tili. Liika on liikaa, en missään ole enää niin aktiivinen kuin joskus Twitterissä. Elämää on ilman someakin! Silti, saako tästä sinitaivaasta mitään irti? Ei ole oikein lähtenyt mulla lentoon.

Puhelimeni, jolla tätä kirjoitan, teki tänään huiman vapaan pudotuksen 6. kerroksesta hissikuilua myöten kuilun pohjalle. Sinne kopsahti. Sulahti vahingossa kädestäni korin ja veräjän väliseen rakoon. Ihme ja kumma, säilyi ehjänä. Huoltomies noukki.